![]() |
![]() |
![]() |
![]() |

Pyrimme pitämään koiramäärämme mahdollisimman pienenä, jolloin jokainen yksilö saisi mahdollisimman paljon huomiota. Vaikean toimii hyvin pienimuotoisesti kasvattaen dobermanneja. Tällä hetkellä meillä kotona asuu nolla urosta ja kolme narttua.
Painotamme koiriemme kanssa ennen kaikkea palveluskoiralajeihin, joihin kasvattamamme rotu soveltuu mitä parhaiten. Jokainen koira tullaan pennusta asti tutustuttamaan palveluksen maailmaan, varsinkin suojelu (IPO) on yksi tärkeimmistä harrastuksistamme. Pelastuksen eri muodot ovat myös innostavia. Noiden lajien lisäksi käymme myös koiriemme kanssa ahkerasti näyttelyissä.
Koiramme ovat luonteeltaan hyvin ystävällisiä ja rauhallisia, vaikkakin ne omaavat pelottoman ja rohkean luonteen. Jokainen koira on tottunut meillä muihin eläimiin ja vieraisiin. Mikään koiristamme ei ole millään tavalla aggressiivinen, joten niitä on turha pelätä!