R.I.P: 13.02.2008 - 28.08.2009


vPFRAW-09 vFIN & vSWE & vF & vPOHJ PMVA BH JK3 vFIN KVA RH-E RH-F B RH-T A vPVA vKTV vAVA

Mémoires Au Revoir London



Kuva aukenee isommaksi.


PERUSTIEDOT

Nimi Mémoires Au Revoir London Kutsumanimi London
Rotu Pitkäkarvainen collie Sukupuoli Uros
Syntynyt 13.2.2008 Ikä 3 vuotta
Säkäkorkeus 58cm Väri Tricolour
Omistaja Kirsi, Rainvalley Kasvattaja Teeny, Mémoires



LUONNE

London saapui eräänä kauniina päivänä meille kennel Mémoiresista. Londonin mukana taloon tuli lisää iloa ja leikkisyyttä, mutta tosin myös tuhoa temmellystä. London oli pentuna nimittäin äärimmäisen leikkisä, ja todennäköisesti ADHD pentu. Sillä oli tapana kantaa kaiken maailman tavaroita suussaan, milloin kenkiä, milloin leluja, milloin se sattui viemään lattialle pudonneen vaatekappaleen, milloin mitäkin! Ei kuitenkaan, että pentuna se oli saakelinmoinen rakki. Se oli ihanainen nallekarhu. Mitä nyt tuollaisesta. Kyllä sitä jos muistelee, tulee huonojakin kertoja mieleen, milloin se sattui saamaan jonkun vanhemman uroksen tai nartun herätettyä, ja sitten saatiin piikkikintaasta. Sillä on pieni aivan lähes näkymätön merkki niskassa, kun se kerran sattui herättämään kennelin vanhimman nartun Mollyn. Myös kerran kävi niin, että London näki pihalla torkkumassa olevan suuren punaisen kissan. London hiipi lähemmäs sitä vaanien ja loikkasi kissan päälle. Kissa sai itsensä pelastettua, mutta Londonille jäi siitä merkki toisen korvan alakulmaan, että älä ikinä herätä nukkuvaa kissaa.

Nyt tosin kun tämä nuori herra on kasvanut, on sille ruvennut myös älynlahjoja siunaantumaan. Eli narttuja ei lähestytä takaa päin yllättäen, vaan arvoa tuntevasti ja siististi. Tosin, ei siitä mikään kalkkisikaan ole tullut. Päinvastoin. Nykyään se rakastaa vieläkin oikein kunnon riehumis leikkejä, varsinkin lasten kanssa. Londonin paras kaveri on myös Mémoiresin kasvatti, Mémoires Bonjour Millénaire eli Mist. Nämä pojat saavat yhdessä välillä hurjankin painikohtauksen. Joka näyttää vaaralliselta, mutta ihan turvallista se meno on. Londonia on ruvennut nartut kiinnostamaan, mutta kyllä se yleensä pystyy itsensä narttujen luota kaukana pitämään. London rakastaa ulkoilua. Varsinkin kuraisella säällä on kiva pomppia lätäköstä toiseen Mistin kanssa. Mistillä tosin on helpompaa, kun ei ole sellaista mieletöntä turkkia, kuin eräillä.

Londonilla on kaunis tuuhea turkki ja sopusuhtainen pää. Siitä syystä sitä on innostuttu, eikä se mikään huono koira ole, ei todellakaan. Serttejä on ropissut mukava määrä pistetilille, kuten myös paras uros mainintoja cacibeja. London on myös kovasti innostunut koiratanssista. Siinä se onkin jo ehtinyt valioitua ja saada luokkavoiton. Muissakin lajeissa on London pärjännyt erinomaisesti.

SUKUTAULU

i Kastehelmen Barbeque ii Poin Out Broken Inside
ie Minttuhiiren Diandra
e White Horse's Emily ei Foggy Inside Me
ee Peppermint's Pippuri

Pentuesisarukset

u. Mémoires Au Revoir Glastonbury
n. Mémoires Au Revoir Évreux
n. Mémoires Au Revoir Firminy


KISAKALENTERI

Näyttelyt (PIVIKO)
PVM
JÄRJESTÄJÄ, MAA
LUOKKA
TUOMARI
TULOS
31.03.08 Shaghas, Tanska AVO Minnea ERI1 PU1 SERT ROP BIS1
31.03.08 Vivacité, Suomi AVO Minnea ERI1 PU1 SERT CACIB ROP RYP1 BIS1
22.06.08 Ella, Ruotsi AVO iina ERI1 PU1 SERT ROP CACIB
20.07.08 Metsänpeikon, Tanska AVO Minnea ERI1 PU1 SERT CACIB ROP RYP1 BIS3
04.08.08 Royal Velvet, Suomi AVO Eros ERI1 PU1 SERT ROP RYP-2
25.09.08 Nikita, Italia AVO rosapeikko ERI1 PU1 SERT ROP1 CACIB RYP-1
27.09.08 Lumikirsun, Suomi AVO Minnea ERI1 PN1 SERT ROP
29.09.08 Sinisielun, Suomi AVO rosapeikko ERI1 PU1 SERT ROP RYP-1
24.10.08 Deattan, Ranska AVO Dumle ERI1 PU1 SERT ROP RYP-3
03.11.08 Lumisade, Ruotsi AVO Dumle ERI1 PU1 SERT CACIB ROP RYP-3
11.01.09 Miltein, Norja AVO Kristel ERI1 PU1 SERT CACIB ROP
31.01.09 Escadan, Ruotsi AVO Raks ERI1 PU1 SERT ROP CACIB RYP-2
02.02.09 Rakiins, Norja AVO Dumle ERI1 PU1 SERT ROP CACIB RYP-3
06.02.09 Lumikirsun, Ranska AVO rosapeikko ERI1 PU1 ROP SERT CACIB
28.02.09 Sunburn's, Norja AVO Eros ERI1 PU1 ROP SERT CACIB RYP-1 BIS-1
17.05.09 Rakiins, Ruotsi VAL Raks. ERI1 PU1 ROP CACIB RYP-4
10.06.09 Terne, Ranska VAL Minnea ERI1 PU1 ROP CACIB vPFRAW-09
15.06.09 Rakiins, Suomi VAL Raks ERI1 PU1 ROP CACIB
16.07.09 JUMBOputki, Italia AVO Dumle ERI1 PU1 ROP SERT CACIB RYP1 BIS3
31.07.09 KAP, Ranska VAL Hubble ERI1 PU1 ROP CACIB
Paimennus
PVM
JÄRJESTÄJÄ
LUOKKA
TUOMARI
TULOS
01.03.08 Elven Perusrata Susa Hyväksytty, 53p
25.05.08 WolfTame AI Evie 1/25, 80p. KUPI
22.06.08 Furenza AII Frisky 1/22, 100p. KUPI
01.09.08 Haly AIII Hanna-81 1/25, 98p. KUPI
Palveluskoirakokeet
PVM
JÄRJESTÄJÄ
LAJI, LUOKKA
TUOMARI
TULOS
14.03.08 Jenna PAKK Pehko 80 p. PAKK1 BH
28.05.08 Onur PAJÄ ALO Bee 192+100=292 p. ALO2 Jk1
10.06.08 Casayan PAJÄ AVO Lania 156+84=240 p. AVO2 Jk2
29.08.08 Golden Ring PAJÄ VOI Bea LKV 195+91=286p. VOI1 Jk3
10.09.08 Haltiapolun PAJÄ VOI Hobu 287 p. VOI1 Jk3
04.11.08 Bordersky PAJÄ VOI Hobu 288p. VOI1 Jk3
Pelastuskoirakokeet
PVM
JÄRJESTÄJÄ
LUOKKA
TUOMARI
TULOS
01.10.08 Furpaw PESO Bea 171p, RH-E
20.10.08 Lumisade PEJÄ A Hanna-81 283, RH-F A
02.01.09 Lumisade PEJÄ B Hanna-81 283, RH-F B
24.02.09 Joomagnan PERA A Mariza 256p, RH-T A
TOKO
PVM
JÄRJESTÄJÄ
LUOKKA
TUOMARI
TULOS
17.05.08 Casaya ALO Kelmi I-palkinto, 192p. LKV1
06.06.08 Lasimeren ALO Johanna I-palkinto, 198p. LKV1
16.07.08 Yazzy Glamoures AVO Mimmu 180p, I-palkinto
08.08.08 Twenty's AVO Kuunsirppi 179p, I-palkinto
12.09.08 Lumisade VOI Hanna-81 I-palkinto, 293p
21.10.08 Zandie VOI Kirsikka I-palkinto, 262p
16.12.08 Mimmun yksityiset EVL Mimmu I-palkinto, 285p
09.09.09 Fummen EVL Iivi LKV I-palkinto, 290p KP
Agility
PVM
JÄRJESTÄJÄ
LUOKKA
TUOMARI
TULOS
07.06.08 WolfTame MAXI 1 Fanni 3/25, vKUMA
12.08.08 Kuurakuun MAXI 1 Sasu 4/26, vKUMA
01.11.08 Silencieux MAXI 1 Anni 4/27, vKUMA
15.11.08 Mustansilmän MAXI 2 Mimmu 1/26, vKUMA
22.11.08 Redwick MAXI 2 Nona 4/28, vKUMA
03.12.08 Thema MAXI 2 Jerry 7/38, vKUMA
20.02.09 Furenza MAXI 3 Frisky 3/42, vKUMA
30.03.09 Redwick MAXI 3 Bee 4/27, vKUMA
15.05.09 Takalavan Riekkujat MAXI 3 riesa 1/7, vKUMA + vCACIAG
Koiratanssi
PVM
JÄRJESTÄJÄ
TUOMARI
TULOS
PISTEITÄ YHT.
17.02.08 Kolmiapilan Kirsikka 23p. 23p.
23.02.08 Flanme Mirabella 27p. 50p.
23.02.08 Escadan Kuunsirppi 23p. 73p.
05.03.08 Kasmi's Minnea 20p. 93p.
08.03.08 Furenza Kuunsirppi 50p. LKV 143p.
10.03.08 Lumikirsun Mirabella 29p 172p.
18.03.08 Spring Jenna H. 19p. 191p.
06.05.08 Myhkä Kelmi 40p. 231p.
28.05.08 Trouble Mysteeri 22p 253p. -> VALIO
29.05.08 Graz Helkkuli 20p. 273p
30.05.08 Wolfeye's Kuunsirppi 27p. 300p
31.05.08 Jewwy Jenzu 27p. 327p
Flyball
PVM
JÄRJESTÄJÄ
TUOMARI
TULOS
PISTEITÄ YHT.
01.12.08 Escadan Mimmu 5p 5p
06.12.08 Slackline Mimmu 15p 15p
08.12.08 Polar Circle's Pehko 15p 30p
Muut lajit
PVM
JÄRJESTÄJÄ
LAJI, LUOKKA
TUOMARI
TULOS
14.08.08 ndaL Frisbee, Freestyle ndaL 13/20, 18p.


COPYRIGHT

Kuva © Sigitius, kiitos paljon!
Luonne © Pöpö
Tekstit ja taulukot © Kirsi R.