Tämä koira on virtuaalikoira, ei oikeassa elämässä elävä. Kuvan oikea koira ei liity tähän virtuaalikoiraan mitenkään.
// This dog is a sim-game dog.
| Nimi | Furret's Emiliano Elrond | Kutsumanimi | Emmett |
| Rotu | Vanhaenglanninlammaskoira | Sukupuoli | Uros |
| Syntynyt | 07.12.2007 | Ikä | 4 vuotta |
| Omistaja | Kirsi, Rainvalley | Kasvattaja | Niia, Furret's |
Emmet on rodulleen tyypillinen, jo ulkomuotonsa perusteella. Jo kehään tullessamme tuomari on ihastunut Emmetiin täysin. Yleensä se esiintyy kehässä mallikelpoisesti, sekä nauttii ihmisten huomiosta. Eivätkä ne käyttöominaisuudetkaan ole unohtuneet, paimennus sujuu tältä herralta todella upeasti. Paimennus ei kuitenkaan ole sille se kaikista mieluisin laji, vaan agility. Emmet rakastaa vauhtia ja korkeita hyppyjä, eivätkä ahtaat putketkaan ole ongelma. Melkein ainoa asia mistä Emmet ei kisapaikoilla nauti on se, että joku toinen koira alkaa haastamaan riitaa sen kanssa. Jos niin käy, se näkyy suorituksessakin. Emmet pitää kaikista koirista, kunhan ne ovat vain iloisia, eivätkä vihaisia. Kun Emmet oli pentu, sen kimppuun hyökkäsi aika suuri musta sekarotuinen, joka ei onneksi ehtinyt vahingoittaa Emmetiä, mutta siitä jäi kuitenkin kammo kaikkiin vähänkin vihaisiin koiriin. Tämä poika ei kuitenkaan lähde tappeluun mukaan, jos joku koira alkaa haastamaan riitaa, mutta jos Emmet kokee omistajansa olevan vaarassa, se ei emmi puolustaa.
Emmet rakastaa pieniä lapsia, ja varsinkin tykkää pitää niistä huolta, esim paimentamalla. Joskus se ei kuitenkaan osaa varoa lapsia suuren kokonsa vuoksi. Aina kun menemme lenkillä lasten leikkikentän, tarhan tai jonkun muun paikan, jossa on enemmän lapsia, minulla on vaikeuksia saada se jatkamaan matkaa. Emmet on pitänyt pienistä lapsista melkein koko ikänsä. Kun se oli n. vuoden ikäinen, se vetäisi päänsä kaulapannan läpi, juoksi läheisen päiväkodin luokse, hyppäsi aidan yli, ja meni häntä heiluen pikkuisten luo. Kun pääsin tarhalle asti, näin parin lapsen halailevan sitä. Joskus kun käyn kaupassa ja Emmet odottaa kaupan edessä, on kaupasta tullessani Emmetin kaulassa pikkulapsi, joka halaa koiraa äitinsä kieltelyistä huolimatta.
Kuten kaikilla koirilla, myös Emmetillä on pelkonsa, uusivuosi. Aina kun ensimmäinen raketin pamahdus kuuluu, luikkii Emmet peloissaan sängyn alle. Se ei suostu tulemaan lenkille ja pissatkin se tekee pihaan todella nopeasti ja juoksee sitten sisälle turvaan. Suurin osa uudestavuodesta menee sängyn alla piilotellessa. Outoa sinänsä, että se ei pelkää mitään muuta pamauksia, kuin ilotulitusraketit. Ei ukkosen jyrinä, eikä työmaan koneet pelota ollenkaan. Mistäköhän tämäkin pelko on syntynyt..
Emmet rakastaa veneilyä. Emmetistä on hauskaa istuskella veneessä kuumalla kesäpäivällä, joskus se on myös hypännyt veneestä veteen, mutta onneksi olimme niin rannassa, että se pääsi uimaan helposti rantaan.
| i Halyan Fangor evm. | ii evm. |
| ie evm. | |
| e Cherry Bomb In Heaven | ei ? |
| ee ? |
Pentuesisarukset
n. Furret's Evenya Evita
n. Furret's Ebony Elegia
| Näyttelyt | ||||
| 31.04.08 | Lumisade, CA | AVO | caza | ERI/2 PU2 |
| 15.04.08 | Thema, LT | AVO | Pilvi | ERI1 PU1 SERT CACIB ROP |
| 20.05.08 | Highline, LT | AVO | Marika | ERI1 PU1 SERT CACIB ROP |
| 08.06.08 | Lumisade, CA | AVO | Pilvi | ERI1 PU1 SERT CACIB ROP |
| 10.07.08 | Freedoms Flame, FIN | AVO | Cassandra | ERI/1 PU1 SERT ROP |
| 18.07.08 | Metsänpeikon & Banaanin, GBR | AVO | Jerry | ERI1 PU1 SERT ROP |
| 20.07.08 | Nâma, SWE | AVO | Jerry | ERI1 PU1 SERT ROP |
| 06.08.08 | WolfTame, SWE | AVO | Jerry | ERI1 PU1 SERT ROP |
| 15.08.08 | SWE VNL, SWEW-08 | AVO | Pehko | ERI1 PU1 ROP SERT CACIB vSWEW-08 |
| 01.09.08 | Schwarm, SWE | AVO | Nath | ERI1 PU1 ROP SERT CACIB |
| 15.09.08 | CA VNL, vCAW-08 | AVO | Nath | ERI1 PU1 SERT ROP CACIB vCAW-08 |
| 19.09.08 | DK VNL, DK | AVO | Pehko | ERI1 PU1 SERT ROP CACIB |
| 30.09.08 | Banaanin, N | AVO | Pehko | ERI1 PU1 SERT ROP |
| 06.11.08 | Maikeri&Sumukettu, LT | AVO | Lania | ERI1 PU1 SERT ROP |
| 13.11.08 | High Wish, N | AVO | Kati | ERI1 PU1 ROP SERT |
| 28.02.09 | DK VNL, DK | AVO | Lania | ERI1 PU1 SERT ROP CACIB |
| 22.03.09 | Maikerin, DK | AVO | Lania | ERI1 PU1 SERT ROP |
| 07.04.09 | Jacalyn, N | AVO | jannsu | ERI/1 PU1 SERT CACIB VSP |
| 22.05.09 | Sheldom, N | AVO | Kati | ERI1 PU1 ROP SERT |
| 06.06.09 | Duskarra, BEL | AVO | Janina | ERI1 PU1 SERT VSP |
| 03.07.09 | vLTW-09 | VAL | Mimmu | ERI PU1 ROP CACIB vLTW-09 RYP3 |
| 11.07.09 | Indie Fargo, Beatspeed, Dwelin's, KRE | AVO | Lania | ERI1 PU1 SERT VSP |
| 31.07.09 | vDKW-09, DK | AVO | Kati | ERI1 PU1 ROP SERT CACIB vDKW-09 |
| Paimennus | ||||
| 11.05.08 | Wolftame | Perusrata | Evie | Hyväksytty, 41p |
| 06.06.08 | Kiipelissä | A1 | noel | 3/23 75p, KUPI |
| 21.08.08 | Onur | A2 | Bee | 1/16 100p, KUPI |
| 07.09.08 | Koheltajat & Iltaruskon | A3 | Ellu | 65p, KUPI |
| Pelastuskoirakokeet | ||||
| 05.09.08 | ndaL | PESO | ndaL | 177p. RH-E |
| 12.08.08 | Grazz | PEJÄ A | caza | 217 p. RH-F A |
| 26.12.08 | Breathtaking | PEJÄ B | Joana | 254p. RH-F B |
| TOKO | ||||
| 25.08.08 | Royal Velvet | ALO | Mimmu | 178p, I-palkinto |
| 27.09.08 | Copel | ALO | HeidiF | 182p, I-palkinto |
| 27.10.08 | Borderweld | AVO | Tuulia | 176p, I-palkinto |
| 29.10.08 | Ratapihan | AVO | Frisky | 179p, I-palkinto |
| 07.11.08 | Nagine's | VOI | Frisky | 293p, I-palkinto |
| 27.12.08 | Remrock | VOI | Mimmu | I-palkinto, 266p |
| Agility | ||||
| 31.05.08 | Highline | MAXI 1 | Lania | 1/23, vKUMA |
| 12.08.08 | Geewas | MAXI 1 | Juulia | 2/51, vKUMA |
| 31.08.08 | Haltiapolun & Psycho Circus | MAXI 1 | Pehko | 1/51, vKUMA |
| 04.12.08 | Iivi | MAXI 2 | Iivi | 5/40, vKUMA |
| 05.12.08 | Haltiapolun | MAXI 2 | Pehko | 5/30, vKUMA |
| 12.12.08 | Mimmun yksityiset | MAXI 2 | Mimmu | 4/30, vKUMA |
| 06.02.08 | Maikerin | MAXI 3 | nalle | 2/35, vKUMA |
| 20.02.09 | Furenza | MAXI 3 | Frisky | 4/42, vKUMA |
| 25.03.09 | Sunburn | MAXI 3 | Iivi | 3/43, vKUMA + vCACIAG |
| VEPE | ||||
| 25.10.08 | Kuperkeikan | SOVE | Hanna | Hyväksytty |
| 08.03.09 | Lasimeren | ALO | Sumu | LKV, 100p, 1-palkinto |
| Muut lajit | ||||
| 17.06.08 | Rajut | PAKK | Pehko | 99 p. PAKK1 BH |
| 14.08.08 | ndaL | Frisbee, nopeuskilp. | ndaL | 19p. |
"Hyvässä karvassa oleva uros. Komea pää, linjakas kaula. Kirsussa hyvä pigmentti. Sopusuhtainen runko. Vahvat, suorat eturaajat. Riittävän vahva takaosa. Hyvät kulmaukset. Hyvä väritys, ihastuttavassa kunnossa oleva turkki." ERI1, PU1, ROP, SERT, CACIB, vCAW-08 - Nath
Kuvissa oikeasti: FIN MVA ESTV-05 EST MVA BALTV-05 S MVA LTU MVA KANS MVA BALTV-06 EUV-06 V-06 ESTV-07 BALTV-07 Furry Drifter's If Only Unique
Kuvat © Niia, kiitos!
Luonne © Fanni, kiitos!
Tekstit ja taulukot © Kirsi R.
Jos kuvassa on koirasi, etkä halua sen kuvia käytettävän, otathan yhteyttä. Suomen tekijänoikeuslain mukaan kuvaaja saa tehdä yleisellä paikalla (tässä tapauksessa näyttelyissä) ottamillaan kuvillaan mitä haluaa, joten suosittelen esittämään pyyntönne myös kuvien ottajalle jonka sähköpostiosoite on yllä. Otan kuvat pois pyynnön saatuani, mutta kuvien jako on kuvaajan päätettävissä, ei minun.