BH Jk2 Hk3 RH-F A RH-FL B TK2 vPVA

Wolfeye's Creepy Circus



Kuvat aukenevat isommiksi.


PERUSTIEDOT

Nimi Wolfeye's Creepy Circus Kutsumanimi Draco
Rotu Pitkäkarvainen collie Sukupuoli Uros
Syntynyt 13.02.2009 Ikä 2,6 vuotta
Säkäkorkeus 57cm Väri Blue merle
Omistaja Kirsi, Rainvalley Kasvattaja Wolfie, Haovc



LUONNE

Draco on valehtelematta kennelin energisin ja toimelian koira. Energiaa Dracosta löytyy kyllä kuin pienestä kylästä, mutta se osaa myös rauhoittua ja kuunnella tarvittaessa. Colliemaista arvokkuutta ja viileyttä siitä kuitenkin löytyy kuten collieilla yleensä. Pidättyväinen tai arka se ei kuitenkaan ole, vaikkei aina tule häntä heiluen vieraita tervehtimään. Tämän colliepojan ajatusmaailma on joskus hieman hämäränpeitossa, mutta kun sitä oppii tuntemaan olette parhaat ystävät. Dracoon luokin suhteen helpoiten tennispallolla jota se rakastaa melkein enemmän kuin itseään. Se hakee palloa heittäjän ärsytyskynnykseen asti eli joskus jopa tuntikausia mikäli sille se suodaan.

Draco oli pentuna rauhallinen. Se ei purrut kenkiä, pöydänkulmia tai mitään muita tärkeitä esineitä. Jo pentuna Dracon energialle löydettiin tyydytys, kun se lähti rannalle mukaan. Heti tämä nuori collie rakastui veteen - se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Tänäkin päivänä tuon energian paras tyynnytys on uiminen. Draco huomaa heti, kun pakataan uintikamppeita ja menee valmiiksi istumaan autoon. Draco voisi uida tuntikausia vedessä ja noutaa palloa mikäli sitä ei makkaran avulla houkuteltaisi vedestä pois. Tyypillisesti colliet tyytyvät vain kahlaamaan vedessä, mutta se ei tälle vesipedolle riitä alkuunkaan. Sattuipa kerran sellainenkin juttu, että Draco katosi silmistämme kokonaan, kun se lähti uimaan. Kauhunsekaiset kuvat vilisivät jo mielessä hukkuneesta colliesta, mutta samalla luotimme siihen, että Draco -tuo superuimari - ei hukkuisi. Pitkän huutelun ja maanittelun jälkeen huomasimme kaukaa Dracon päälaen ja sillä oli suussa jotakin. Draco ui lähemmäs rantaa kunnes huomasimme sen suussa olevan asian olevan sorsanpoikanen. Dracon paimennusvietti oli siis herännyt ja lintuparka roikkui nyt märkänä ja kuolaisena sen suusta. Saimme Dracon luovuttamaan saaliistaan vilauttamalla sille tennispalloa muutaman kerran. Se laski poikasen sievästi alas ja pinkaisi tennispallon perään yhtä innokkaasti kuin yleensä. Emme ehtineet koskea poikaseen ollenkaan, kun sorsa jo lennähti takaisin veteen. Onneksi loppu hyvin kaikki hyvin!

Paimentaminen on Dracon toinen intohimo. Draco rakastaa paimentamista! Aluksi sen paimennusvietti ei heti herännyt, mutta muutaman kerran lammaspelloilla käydessä se tajusi idean ja heti idean tajuttuaan se on ollut huippu paimentaja. Draco pitää myös jäljestämisestä ja hakemisesta. Draco on siis lyhykäisyydessään toimelias ja valpas collie.

Lenkkipoluilla Draco ei kovin usein innostu leikkimään muiden koirien kanssa. Mieluummin se jolkottelee perässä tai heittelee itselleen keppiä. Kun se joskus innostuu leikkimään, niin se todellakin innostuu! Vauhdin loppumista ei näy ja vielä kotiin mennessäkin se hyppii ja pomppiin innoissaan, kun muut koirat katsovat sitä jo väsyneenä.

Kotona Draco osaa olla hyvin huomaamaton. Se nukkuu yleensä perimmäisessä nurkassa eikä turhia hötkyile. Kun vieraita tulee taloon se tyytyy joskus vain nostamaan päätään ja heilauttamaan häntää hieman. Muuten se ei yleensä vieraita noteeraa. Minuun se on kuitenkin hyvin, hyvin kiintynyt. Joskus se hiipii iltaisin perässäni, kun menen käymään vessassa ja nukkuu makuuhuoneen oveni takana hievahtamatta odottaen, että herään. Draco tykkää miellyttää minua ja taidankin olla se ihminen jonka Draco on valinnut omistajakseen. Se osoittaa kiintymystään myös korvapusuilla ja syliin tunkeutumisella. Kenellekään muulle ihmiselle se ei yleensä tee niin.

Ilman Dracoa kaikki olisi erilaista. Se pitää kennelin energiatasoa yllä. Se on hyvin rakastettava collie. Kiitänkin kovasti Wolfeyes kennelin Wolfieta tästä upeasta koirasta. Kukaan koira ei koskaan tule vetämään sille vertoja! Se on varmaa.

Tästä upeasta luonteesta saamme kiittää Annia!

SUKUTAULU

i WolfTame's Lost in Future ii Roxs Master
ie Tunturisuden Sweet Candy
e evm. ei evm.
ee evm.

Pentuesisarukset

u. Wolfeye's Creepy Cavaljer
n. Wolfeye's Cute But Creepy


KISAKALENTERI

Näyttelyt
pvm järjestäjä, vnl luokka tuomari tulos
30.09.09. Redwick, DK NUO Pilvi EH

"Tyypiltään hyvä uros, jolla kuitenkin liian neliömäinen runko. Hyvä pää, pitkähkö kuono-osa, pää kuitenkin aavistuksen narttumainen. Hyvä kaula. Runsas turkki, vaikuttaa turkkinsa ansiosta hieman liian raskaalta. Hyvä alalinja, ylälinja saisi olla suorempi. Toivoisin vahvempaa raajaluustoa ja suorempia eturaajoja. Niukasti kulmautunut. Lyhyehkön oloinen häntä. Väritykseltään erinomainen sekä hyvä karvanlaatu." - Pilvi 30.09.09, Redwick

Paimennus
pvm järjestäjä luokka tuomari tulos
10.05.09 Kiipelissä Perusrata noel Hyväksytty, 37p
17.05.09 Bakemono A1 Pehko 82p, KUPI
07.06.09 Jailbreak A2 Mimmu LKV 100p, KUPI
28.07.09 RC-kisaputki A3 Ciel 83p, KUPI
Palveluskoirakokeet
pvm järjestäjä laji, luokka tuomari tulos
22.05.09 Active Dogs PAKK Saskia 87p, BH
04.07.09 Rainvalley PAJÄ ALO Kirsi 263p ALO2 Jk1
14.09.09 Haovc PAJÄ AVO Kirsi 242p. AVO2 Jk2
24.07.09 Villám PAHA ALO Kirsi 273p ALO1 Hk1
04.09.09 Rainvalley PAHA AVO Wolfie AVO2 242p. HK2
19.09.09 Jailbreak PAHA VOI Mimmu 288p. VOI1, Hk3
05.12.09 Thema PAHA VOI Wolfie 286p. VOI1 HK3
Pelastuskoirakokeet
pvm järjestäjä laji, luokka tuomari tulos
24.06.09 Rainvalley PESO Kirsi 122p, RH-E
13.11.09 KAP PEJÄ A Early 291p. RH-F A
10.07.09 JUMBOputki PEHA A Rosa 204p, RH-FL A
09.09.09 Rainvalley PEHA B Kirsi 256p. RH-FL B
TOKO
pvm järjestäjä luokka tuomari tulos
15.05.09 Afterglow ALO Shiroi I-palkinto, 172p
24.07.09 Yawn ALO Laura H. I-palkinto, 188p
27.08.09 Gendarme's AVO Frisky I-palkinto, 190p
09.09.09 Fummen AVO enppu I-palkinto, 186p
05.10.09 High Wish VOI Kati 1-palkinto, 198p.
Muut lajit
pvm järjestäjä laji, luokka tuomari tulos
02.10.09 Windyheart's Flyball Netry 10p.
20.12.09 Red Ginger AGI, MAXI 1 Mariza 2/38, vKUMA


COPYRIGHT

Kuvat/Photos © Sammen's, thank you very much!
Luonne © Anni, kiitos!
Tekstit ja taulukot © Kirsi R.

Jos kuvassa on koirasi, etkä halua sen kuvia käytettävän, otathan yhteyttä. Suomen tekijänoikeuslain mukaan kuvaaja saa tehdä yleisellä paikalla (tässä tapauksessa näyttelyissä) ottamillaan kuvillaan mitä haluaa, joten suosittelen esittämään pyyntönne myös kuvien ottajalle jonka sähköpostiosoite on yllä. Otan kuvat pois pyynnön saatuani, mutta kuvien jako on kuvaajan päätettävissä, ei minun.