Tämä koira on virtuaalikoira, ei oikeassa elämässä elävä. Kuvan oikea koira ei liity tähän virtuaalikoiraan mitenkään.
// This dog is a sim-game dog.


BH

Lilithia Blank Note


Kuvat aukenevat isommiksi.

Nimi Lilithia Blank Note Kutsumanimi Blake
Rotu Sileäkarvainen kettuterrieri Sukupuoli Uros
Syntynyt 04.08.2009 Ikä 1v 8kk (NUO)
Omistaja Kirsi, Lilithia Kasvattaja Kirsi, Lilithia


Tässä tulee kuin tuleekin Blake (jonka nimi lausutaan muuten Bleik), yksi kennelin energisimmistä koissuista, joka osaa tarvittaessa heittäytyä myös kovin villiksi pojaksi. Pääasiassa se nimittäin juoksee joka ikinen ja ainainen päivä itsensä ihan piippuun ja rauhoittuu vasta myöhään myöhään illalla ja joskus myös päivisin, kun on pakko päästää haukkaamaan jotain huikopalaa. Eipä sillä, se myös herää aikaisin kukonlaulun aikaan ja ryntää heti - yllätys yllätys - leikkimään. Joten Blaken perusluonnetta voisi kuvailla hyvin aktiviiseksi. Mutta onko se minkälainen ihan pohjiltaan? No, voisi sanoa, että Blake on kovin sympaattinen ja positiivinen jokaikisenä viikonpäivänä, eikä se ikinä (ei ikimaailmassakaan!) voisi murista kenellekään ihmiselle, tosin toiset urokset varsinkin narttujen juoksuaikoina ovat asia erikseen. Silloin se saattaa olla vähän ärhäkällä ja pisteliäällä tuulella, mutta pääasiassa koira on kuitenkin hyvin kiltti - kaikille. Tältä pojalta ei puutu hetkeäkään tekemistä, siitä voit olla melko varma, sillä jos poika ei muuta tekemistä keksi, se alkaa pureskella kenkiä, seiniä tai vaikka tuoleja, joten suosittelen ihmisiä aina pitämään huolen, että sillä on jotain puuhattavaa.

Blake on ihmisrakas imbesilli isolla iillä, nimittäin turbohypermegaisolla. Blake yrittää nimittäin aina mielistellä ihmisiä ja se heittäytyy usein selälleen rapsutettavaksi. Se onkin todellinen sylikoira ja hyppääkin suoraan ihmisen syliin, jos tämä sattuu istumaan johonkin. Toisinsanoen koira on hyvin miellyttämisenhaluinen ja palvova sielu, joka jaksaa rakastaa ja rakastaa ihmisiä ihan kellon ympäri, aina leikkiensä ohella tietenkin! Jos pitäisi sanoa, kumpi seikka on Blakelle tärkeämpi, leikkiminen vai ihmisten läsnäolo, ei moni ihminen tähän kysymykseen osaisi vastata! Poika rakastaa leikkiä yli kaiken, mutta myös ihmiset ovat sille kaikki kaikessa. Tähän kysymykseen emme siis osaa vastata. Blake vihaa sitä, jos se joutuu jäämään aivan yksin kotiin, ilman että talossa on jonkin ihmisen läsnäolo ja usein omistajan lähdön jälkeen Blake juoksenteleekin villisti ympäri taloa, hyppii seinille, raapii ovea ja itkee kuin pikkulapsi, sillä se on todella kiintynyt omistajaansa ja voisi seuratakin tätä vaikka maailman ääriin. Onneksi pienien itkujen jälkeen Blake yleensä jatkaa leikkejänsä sen kummemmin mutisematta, mikä onkin hyvä, sillä leikkejen lomassa se unohtaa surunsa ja leikkii ja leikkii kunnes ihminen saapuu paikalle.

Blake suhtautuu toisiin koiriin usein hyvin, mutta muita uroksia se ei voi sietää, varsinkaan silloin, kun nartuilla on juoksuaikoja tai kun vain muuten on sukka päivä. Yleensä poika ei kuitenkaan käy päälle kuin yleinen syyttäjä, mutta joskus, erittäin huonona päivänä, se saattaa käydä raapimaan ja puremaan, olipa kyseessä sitten jättiläinen tai mini, ruskea tai musta koira. Narttujen seurassa Blakella häntä taasen vispaa aina vimmatusti ja sen ilme kavaltaakin sen mielialat: "Haluan leikkimään teidän kanssanne, kun olette niin kivoja! Leikitään, leikitään!" Myös pentujen seurassa Blake viihtyy paremmin kuin hyvin, ja usein käykin niin, että jos jossain päin Blakea on pieniä koiralapsia, ottaa tämä emän paikan ja alkaa hoivaamaan penskoja kuin omia lapsiaan! Tämä on hyvin ihailtava piirre meidän Blakessamme, ja täytyy olla ylpeä, että se todellakin jaksaa hoivata pentuja kuin omiaan! Blake on myös hyvin kärsivällinen ja auttavainen tapaus, ja se tulee toimeen myös kissojen kanssa, ihme kyllä! Varsinkin pienet kissanpennut ovat sille sulaa kultaa ja voitte uskoa, että kun ne itse pelkäävät tätä tapausta kuin hengenhädässä, Blake todella tuntee itsensä hyvin hölmöksi. Anyway, tämä poika on kaikesta huolimatta hyvin suvaitsevainen ja innokas persoona, johon on helppo ihastua - mutta ei niinkään helppo vihastua, sanokaa mitä sanotte!

Sitten pääsemmekin osioon, joka saattaa kiinnostaa kisaihmisiä ehkä eniten. Eli minkälaisia lajeja se meidän Blake harrastaakaan. No, ainakin poika liitelee agilityn lumoissa enemmän kuin laki sallii! Agility on laji, jossa Blake pääsee juoksemaan täysillä ja näyttämään kovakuntoisen ketteryytensä! Tästä lajista poika tykkää. Blake juoksee aina niin kovaa kuin vain suinkin kintuistaan pääsee, eikä yhtään arkaile esteilläkään ja hyppää niiden yli hyvin siististi ja joskus myös eleganttisesti! Kepeissä Blake on todella nopea ja taitava, suuren ketteryytensä ansiosta tietenkin. Blake ottaa aina agilityradalla hienosti kontaktia ihmiseen, eikä juoksentele koskaan päättömänä ympäri kenttää. Se on kova hai agilityradalla ja siitä tulee vielä jotain suurta, ellei ole jo tullutkin! Näyttelyissä taasen - no, Blake osaa heittäytyä rooliinsa täydellisesti, nimittäin yhtäkkiä villistä pojasta tuleekin kylmänrauhallinen, vilpitön ja välinpitämätön koira, joka esiintyy niin fiinisti ja eleganttisesti kuin vain suinkin osaa. Blake esiintyy siis aina mallikelpoisesti näyttelykehässä, sillä eihän me muuten tälläistä titteliriviä saavutettaisiinkaan ilman Blaken täydellistä kehäkäyttäytymistä ja ainaista palvontaa omistajia kohtaan. Nuorempana Blake oli aivan toisenlainen kehässä; se hyppi, laukkasi, murisi tuomarille, eikä ollut hetkeäkään paikallaan. Mutta tähän on tultu; täydelliseen kehäkäyttäytymiseen. Blakea seisottaessa se seisoo kiltisti paikallaan, niin kauan kun pyydetään. Kehässä Blake liikkuu siististi ja rauhallisesti, eikä sen kehäesiintymisessä olekaan mitään korjattavaa. Joten, miksi valittaisimme mistäkään! Blake on Blake, omine täydellisyyksineen ja virheineen, mutta olipa asia miten tahansa, Blake on kova jätkä ja sellaisena se myös pysyy!

Tästä upeasta luonteesta saamme kiittää Odaa ja miia.:a!

isä Ferekda Kill Bill ii George Ferado of Hygeras iii Ferrari Morfad
iie Dragodelas Johanna
ie Ferekda Angelina J. iei Jack Ash
iee Beauty Queen
emä Velmu Sydäntalvi ee Crollare of Tao-Hi eei Kuunpimennyksen Hiilenmusta
eee Flyaway Ever After
ei Takkuturkin Tao-Tao eii Takkuturkin Nirppanokka
eie Takkuturkin Kultamurunen
Pentuesisarukset

u. Lilithia Back to Basics
n. Lilithia Beginner's Guide


Näyttelyt
PVM
JÄRJESTÄJÄ, VNL
LUOKKA
TUOMARI
TULOS
29.08.09. High Wish, DK NUO Pilvi ERI1 PU1 SERT VSP
12.11.09 vAMW-09, AM JUN Kati ERI1 PU3 ROP-juniori
22.11.09 Just Future, LT NUO Shiroi ERI1 PU1 SERT ROP
Luolakokeet
PVM
JÄRJESTÄJÄ
LUOKKA
TUOMARI
TULOS
18.08.09 Red Ginger LUT E Mariza Hyväksytty, 55p.
23.10.09 KAP LUT D Iivi Hyväksytty, 69p.
Agility
PVM
JÄRJESTÄJÄ
LUOKKA
TUOMARI
TULOS
22.09.09 4 Laps Clover MIDI 1 Apila 2/25, vKUMA
24.09.09 Piquant MIDI 1 Jacya 1/30, vKUMA
29.09.09 4 Laps Clover MIDI 1 Viuki 1/30, vKUMA
15.10.09 Yläkerran MIDI 2 Tuulia 2/27, vKUMA
23.10.09 Kuurakuun MIDI 2 Sasu 4/25, vKUMA
25.10.09 Kairankuiskeen MIDI 2 Elina 1/28, vKUMA
Maastoesteet
PVM
JÄRJESTÄJÄ
LUOKKA
TUOMARI
TULOS
00.00.00
MEJÄ
PVM
JÄRJESTÄJÄ
LUOKKA
TUOMARI
TULOS
Ruotsi
16.10.09 Pyörätön AVO Nora LKV 1-tulos, 48p.
Muut lajit
PVM
JÄRJESTÄJÄ
LAJI, LUOKKA
TUOMARI
TULOS
19.08.09 Redwick PAKK Bee 75p. PAKK1, BH


COPYRIGHT

Kuvassa oikeasti/Real dog in photos: Residenset´s Wild Rover
Luonne/Personality text © Oda ja miia., kiitos teille paljon!
Kuva/Photo © Residenset´s Kennel, thank you very much!
Tekstit ja taulukot/Texts and tables © Kirsi R.


webdesign © Kirsi R. • german shepherd photos © MarilynJane, DEQ & SamTheShepherd88, Flickr.com

This is a sim-game kennel. If you don't know what that means, you should read this page.
Lilithia on virtuaalikenneli. Jos et tiedä mitä se tarkoittaa, suosittelen lukemaan tämän sivun asiasta.