Tämä koira on virtuaalikoira, ei oikeassa elämässä elävä. Kuvan oikea koira ei liity tähän virtuaalikoiraan mitenkään.
// This dog is a sim-game dog.
vV-09 vDKW-09 vLTW-09 vLUXW-09 BH
Puolenyön Aave

Kuva aukenee isommaksi.
| Nimi |
Puolenyön Aave |
Kutsumanimi |
Aave |
| Rotu |
Sileäkarvainen kettuterrieri |
Sukupuoli |
Uros |
| Syntynyt |
24.10.2008 |
Ikä |
1,5 vuotta |
| Omistaja |
Kirsi, Puolenyön |
Kasvattaja |
Kirsi, Puolenyön |
Aave on vajaa kaksi vuotias kettuterrieri uros. Se on luonteeltaan hyvin rodunomainen: valpas ja peloton. Aave on myöskin kovin avoin, ja rakastaa perhettään. Se pitää myös vieraista ihmisistä sosiaalisuutensa takia, mutta toisten koirien kanssa se ei aina tule juttuun. Joskus niiden kanssa syntyy pientä rähinää, mutta Aave ei kuitenkaan ole luonteeltaan aggressiivinen, eikä mielellään aloita heti tappelua, vaan on yleensä välinpitämätön muiden koirien suhteen.
Lenkkeillessä Aave on todella hieno koira. Se on opetettu ihan pennusta asti kävelemään nätisti ja nyt koulutus palkitaan. Aave ei itsekään pidä hihnassa kiskomisesta, koska siinä hengästyy, joten se tipsuttaa mieluummin nätisti vierellä. Tosin koiran, kissan tai esimerkiksi oravan tullessa tielle, sen opit saattavat kadota hetkeksi. Tuolloin se saattaa alkaa hieman kiskoa hihnassa tai päästää pari haukut, mutta ei se kuitenkaan räksyttämään ala.
Aavetta voi pitää myös hyvin vapaana. Varsinkin metsässä juoksemisesta se tulee todella hyvälle tuulelle ja sen näkee koirasta oikein selvästi! Se loikkii onnellisesti ympäriinsä ja päästää iloisia haukahduksia. Koirapuistossa emme käy kovinkaan usein Aaveen kanssa, koska se ei niinkään välitä suurimmastakaan osasta koirista, joten se vain pyörisi aitausta ympäri tylsistyneenä. Mieluummin kiertelemme sen kanssa avoimilla paikoilla, missä on tilaa liikkua kunnolla.
Yksi Aaveen lempiasia on leikkiminen ihmisen kanssa. Sille ei ole väliä onko pallon heittäjä joku perheestä, vai onko se aivan tuntematon ihminen. Kunhan se heittää palloa, keppiä tai riepottaa Aaveen kanssa ns. "repimislelua". Myöskin lelun hakeminen vedestä on Aaveen mielestä mukavaa puuhaa. Se ei pelkää lainkaan vettä, vaan juoksee suoraapäätä aaltoihin.
Aaveen kanssa ollaan aloitettu jo kisoissa käynti. Sen kanssa harrastetaan mm. agiliya, maastoesteitä ja metsästystä. Näiden lisäksi myös näyttelyissä ollaan käyty. Todella hyvin se on pärjänny ja oikein hyvillä mielin jatkan Aaveen kanssa harrastamista. Koska Aave niin kauheasti rakastaa leikkimistä, sitä ollaan käytetty hyväksi kun sitä ollaan koulutettu. Minulla on sellainen pieni kutina, että Aaveesta voi tulla suurikin harrastuskoira ja monen lajin valio.
Aave kuulostaa nyt aivan täydelliseltä koiralta, mutta se ei pidä kuitenkaan paikkaansa. Aave nimittäin on aivan hirveän kova kerjäämään. Se voisi aina istua ruokapyödän edessä kun olemme syömässä. Tuntuu että Aaveelle maistuisi aivan mikä tahansa, kunhan sen vain voi syödä. Pentunakin sille tuntui maistuvan ruokapyödän jalat, sohvan pehmuste ja moni muu asia mitä ei olisi saanut syödä. Tästä ajasta ollaan kuitenkin päästy jo ohitse.
Luonteesta iso kiitos
neeanille!
Pentuesisarukset
n. Puolenyön Aamutaika
u. Puolenyön Aktivisti
| Näyttelyt |
| PVM |
JÄRJESTÄJÄ, VNL |
LUOKKA |
TUOMARI |
TULOS |
| 07.04.09 |
Jacalyn, N VNL |
AVO |
Lania |
ERI1 PU1 VSP |
| 23.04.09 |
LUXW-09 |
AVO |
Kati |
ERI1 PU1 VSP vLUXW-09 |
| 03.07.09 |
vLTW-09 |
AVO |
mio |
ERI1 PU1 VSP vLTW-09 |
| 31.07.09 |
vDKW-09, DK |
AVO |
Shiroi |
ERI1 PU1 SERT VSP vDKW-09 |
| 09.09.09. |
iines & Sicje, DK |
AVO |
Pihavahti |
ERI1 PU1 VSP SERT |
| 19.09.09. |
vFINV-09, FIN |
AVO |
Shiroi |
ERI1 PU1 SERT CACIB ROP vV-09 |
| 02.10.09. |
Hillfield, FRA |
AVO |
Eros |
ERI1 PU1 ROP SERT CACIB RYP2 |
| Luolakokeet |
| PVM |
JÄRJESTÄJÄ |
LUOKKA |
TUOMARI |
TULOS |
| 10.07.09 |
Jumboputki |
LUT E |
ira |
Hyväksytty, 71p |
| 24.07.09 |
KAP |
LUT D |
Iivi |
Hyväksytty, 88p |
| 04.11.09. |
Lilithia |
LUT C |
Kirsi |
Hyväksytty, 78p |
| Agility |
| PVM |
JÄRJESTÄJÄ |
LUOKKA |
TUOMARI |
TULOS |
| 30.11.08 |
Shadowqueen |
MIDI 1 |
Ciel |
3/29, vKUMA |
| 04.12.08 |
Iivi |
MIDI 1 |
Iivi |
4/25, vKUMA |
| 23.02.09 |
Tulevaisuuden |
MIDI 1 |
Greywolf |
1/24, vKUMA |
| 31.03.09 |
Toljottajan |
MIDI 2 |
??? |
1/17, vKUMA |
| 28.05.09 |
Red Ginger |
MIDI 2 |
Mariza |
1/19, vKUMA |
| 22.06.09 |
Koheltajat |
MIDI 2 |
Ellu |
vKUMA |
| 02.10.09 |
KAP |
MIDI 3 |
Iivi |
2/11, vKUMA |
| Maastoesteet |
| PVM |
JÄRJESTÄJÄ |
LUOKKA |
TUOMARI |
TULOS |
| 18.01.09 |
Sananlaskun |
MIDI ALO |
Jacya |
2/13, MEKUMA |
| 15.02.09 |
Nallentassun |
MIDI ALO |
Niisku |
1/15, MEKUMA |
| 27.10.09 |
KAP |
MIDI AVO |
Iivi |
3/12, MEKUMA |
| MEJÄ |
| PVM |
JÄRJESTÄJÄ |
LUOKKA |
TUOMARI |
TULOS |
| Suomi |
| 13.11.08 |
Iivi |
AVO |
Iivi |
I-palkinto, 44p |
| 26.11.08 |
Jääkyynel |
AVO |
Rosa |
I-palkinto, 45p |
| 28.08.09 |
KAP |
VOI |
Iivi |
1-palkinto, 44p |
| 11.10.09 |
Lac Brule |
VOI |
Sekhmet |
1-palkinto, 42p |
| 28.10.09 |
Korppiklaanin |
VOI |
Henji |
1-palkinto, 43p |
| Muut lajit |
| PVM |
JÄRJESTÄJÄ |
LAJI, LUOKKA |
TUOMARI |
TULOS |
| 07.12.08 |
Marjapuuron |
PAKK |
Marja |
83p. PAKK1 BH |
COPYRIGHT
Kuvassa oikeasti: Ch LorQuest Nooks and Crannies
Kuva © LorQuest , thank you!
Luonne © neean, kiitos!
Tekstit ja taulukot © Kirsi R.
This is a sim-game kennel. If you don't know what that means, you should read this page.
Lilithia on virtuaalikenneli. Jos et tiedä mitä se tarkoittaa, suosittelen lukemaan tämän sivun asiasta.