Tervetuloa Rainvalleyyn!

We are sorry, this page is only Finnish. Rainvalley is a sim-game kennel. What is a sim-game kennel? / Rainvalley on virtuaalikenneli. Mikä on virtuaalikenneli?

Eihän koirat häirinneet sinua liikaa? Ne osaavat olla joskus vähän liiankin vieraanvaraisia lelujen tuputus ja rapsutuskerjäyksiensä kanssa. Koiramme eivät kuitenkaan tee mitään, eli ei tarvitse ainuttakaan pelätä. Näetkö, kuinka saksanpaimenkoiramme heiluttavat häntää sinulle lelut suussaan? Ne haluavat vain leikkiä kanssasi. Aivan niin kuin melkein jokainen koira täällä.

Rainvalley sijaitsee Etelä-Suomessa, Lahden lähettyvillä. Meillä on todella iso piha pienellä metsäalueella varustettuna ja Lahden keskustaan on matkaa kymmenisen kilometriä. Talo on kaksi kerroksinen, mutta ulkona viihtyville koirille on pihalla suuret tarhat. Sen lisäksi piha on vielä aidattu niitä rotuja varten, jotka eivät yksinkertaisesti suostu pysymään pihassa nähdessään jotain kiinnostavaa pihan ulkopuolella. Vahtikoirat vahtivat pihaamme ympäri vuorokauden, joten ei-kutsutut vieraat saavat tuta nahoissaan yrittäessään päästä pihaankaan asti. Tästä huolimatta kaikki koiramme ovat täysin ihmisystävällisiä ja saat varautua lukuisiin naaman pesuihin ja leikkimis kutsuihin.

Kilpailemme koiriemme kanssa paljon erilaisissa kilpailuissa. Metsästyskoiriemme kanssa tietysti metsästyskoirakokeissa, palveluskoirarotujen kanssa palveluskoirakokeissa, paimennuskoirien kanssa paimennuksessa ja niin edelleen. Jokaisen koiran rodunomaiset taipumukset otetaan ensimmäisinä huomioon ja näin ollen pyrimme kilpailemaan päälajeissa valioksi asti. Näiden niin kutsuttujen päälajien kanssa tietysti myös joka rodun lajeja - agilitya, koiratanssia, tokoa, jopa flyballia. Koiramme rakastavat etenkin agilitya ja koiriamme nähdään agikentillä monta kertaa. Käyttölajien lisäksi harrastamme myös näyttelyitä, tosin painotamme siihen paljon vähemmän. Pentueidemme vanhemmilla onkin aina BH-koe suoritettuna hyväksytysti ja tämän lisäksi vähintään H näyttelyistä.

Pyrimme kasvattamaan hyväluonteisia, terveitä ja rodunomaisia, sekä myös kisaavia koiria, niin käyttö- kuin näyttöpuolellekin. Tulevilla pentueiden vanhemmilla on oltava riittävästi tuloksia käyttö- tai näyttöpuolelta sekä rodusta riippuen päälajiensa (paimennuskoirilla paimennus, metsästyskoirilla metsästys ym.) valioita. Haluessasi Rainvalleysta koiran, pyydän lukemaan Kasvatus -sivun Myyntiehdot, joita sitoudut noudattamaan ottaessasi meiltä uuden nelijalkaisen.

Jäikö sinulle nyt jonkunlainen kuva kennelistämme? Tutustu kuitenkin vielä enemmän kenneliin ja koiriimme ja laita palautetta tulemaan vieraskirjaan.

Hauskaa päivän jatkoa toivottaa Kirsi ja koirat!

etusivu uutiset kasvatus
koirat toiminta muuta

sivupäivitykset

23.09.09
Pentueet -sivulle kirjattu viides pentue, rotunaan bordercollie.

listaus


webrinki


copyright

Layout's valley photo ©
ecstaticist, Flickr.com

Layout's dog photos ©
Bergenhovs.

Bernese Mountain Dog
photo © Alfa Sennen

Briard photo ©
Briards Briards

Texts © Kirsi R.