![]() | |
![]() | |
![]() | |
KasvatusPäämääräni on kasvattaa upeita (omasta mielestäni, hehheh), mutta hyväkäytöksisiä käyttölinjaisia saksanpaimenkoiria palveluskoirakokeisiin. En kisaa koirieni kanssa näyttelyissä oikeastaan ollenkaan, mutta tämä riippuu täysin koirasta ja sen kuvista.Kaikkien koirieni päälaji on ehdottomasti palveluskoirakokeet. PK-lajit kylläkin vaihtelevat paljolti, joku keskittyy suojelukseen missä toinen jälkeen tai hakuun. Palveluskoirakokeiden lisäksi käymme ahkerasti paimennuskoirakokeissa, ovathan schäferit paimennuskoiria siinä missä muutkin FCI ykköläiset. Muita suosittuja lajeja ovat pelastuskoirakokeet ja tottelevaisuuskoirakokeet eli TOKO, agility, ja niin edelleen. No, voisi sanoa että kaikkeen mihin saksanpaimenilla on mahdollisuus päästä kisaamaan - saksanpaimenkoira kun ei ole turhaan maailman suosituin käyttö- ja palveluskoirarotu. Pentujen vanhemmat ovat aina vähintään suomen käyttö- ja paimennusvalioita. Näiden lisäksi meriittilistassa voi olla ylläluoteltujen lajien valiotunnuksia, mutta vFIN KVA ja vPVA ovat ehdottomasti ne tärkeimmät ja niillä pelkästään pärjää, mutta ei ilman. Näyttelyistä on myös haettu tulos, jos vanhemmalta löytyy rakennekuva. Minulla ei ole kuitenkaan alhaisinta laatuarvosanaa, ja miksi olisikaan, kun kerta virtuaalimaailmassa ollaan? Eiväthän pennut vanhempien ulkonäköä peri, joten sehän on loppujen lopuksi ihan sama onko vanhempien näyttelykalenterissa T vai ERI. Näyttelymeriitit olisi kylläkin kiva lisä meriittilistaan, mutta minun koirillani ei sitä kuitenkaan kannata toivoa. Koirillani voi olla myöskin pelkästään toimintakuvia, joten näyttelyissä ei välttämättä edes käydä rakennekuvien puutosten takia. Pentueiden koko riippuu vanhempien suvun yleisyydestä. Siinä missä evm (ei virtuaalimaailmassa) sukuisten vanhempien pentueessa voi olla viisikin pentua, suvullisten noin 3-4. Todella yleisen suvun omaavia koiria en edes käytä jalostukseen, koska itse olen nähnyt jo ihan tarpeeksi yleisen suvun omaavia koiria. Itselläni oli yhteen aikaan täysin sattuman kautta yhteensä viisi koiraa, jotka oli kaikki samaa sukua toisilleen. Teetä siinä sitten mitään pentueita omilla koirilla! Annan pennut suhteellisen helposti. Virtuaalikoiriahan nämä vain ovat, joten kukaan ei kuole parin kuukauden laiminlyönnistä. En kylläkään sano, että olisin sellaiseen tyytyväinen, mutta rajansa kaikella. Itse olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että virtuaalikoirat ovat vain harrastus, ei kuolemaan johtava stressiperä. Joten jos kyllästyt kasvattiini tai kisaamiseen parin kuukauden jälkeen, niin onhan se todella harmillista, mutta maailma ei lopu siihen. Mutta jos haluaa minun olevan erittäin tyytyväinen kasvattaja, niin suosittelen kertomaan välillä kasvattini kuulumisia ja kisaavan noin muutaman kisan kuukaudessa palveluskoirakokeissa, paimennuksessa tai/ja pelastuskoirakokeissa. Myyntiehtoja en jaksa alkaa erikseen luettelemaan alle, koska etteköhän te kaikki virtuaaliharrastajat tiedä pääasiat. Siellä sivulla tietysti perustiedot (nimi, sukupuoli, syntymäaika ja ikä, rotu, kasvattaja jne.), sukutaulu ja kilpailukalenteri. Syntymäaikaa ei tietystikään saa muuttaa. Osoitteenvaihdoksesta tosin haluan ilmoituksen, muuten luulen lopettaneesi ja annan kasvattini eteenpäin. Sijoituskoiralla ei saa teettää pentuetta ennen minua, ellemme ole sopineet erikseen asiasta. Koiraa ei myöskään saa myydä itse eteenpäin, koska haluan itse päättää kenelle kasvattini menee sinun jälkeesi. Eli jos haluat luopua koirasta, ilmoita siitä ensin minulle. En jakele koskaan jalostuskieltoa pentueissani, mutta toivon silti ilmoituksen kasvattieni tulevista pentueista. ![]() |
PentuesuunnitelmatEi pentueita suunnitelmissa.MyynnissäTällä hetkellä ei ole koiria myytävänä.TekijänoikeusWebdesign © Kirsi R.Textures © Swimchick.net Photos of the layout © MarilynJane, SonOfJordan, howardignatius, Flickr.com GSD puppy photo © Wildhaus |
| Lilithia is a virtual kennel. If you don't know what that means, you should read this page. Lilithia on virtuaalikenneli. Jos et tiedä mitä se tarkoittaa, suosittelen lukemaan tämän sivun asiasta. | |